Heikki Aaltoila
Heikki Johannes Aaltoila (alun perin Aalto[1], 11. joulukuuta 1905 Hausjärvi – 11. tammikuuta 1992 Helsinki) oli suomalainen säveltäjä ja kapellimestari. Hän toimi Suomen Kansallisteatterin kapellimestarina ja säveltäjänä 40 vuoden ajan (1934–1973)[1] säveltäen musiikin noin 150 näytelmään.[2] Aaltoila opiskeli Helsingin konservatoriossa 1928–1934 ja yliopistossa. Hän toimi myös Yleisradion äänilevyosastolla 1939 ja musiikkiarvostelijana. Hänestä tuli Suomen kansallisteatterin kapellimestari vuonna 1945. Hän toimi tehtävässä vuoteen 1973 saakka.[1]
Aaltoila tunnetaan myös elokuvamusiikin säveltäjänä. Aaltoilalle myönnettiin kaksi Jussi-patsasta, elokuvista Niskavuoren Aarne (1954) ja Pastori Jussilainen (1955). Hän sävelsi musiikin noin 75 elokuvaan. Muun muassa häävalssinakin suosittu ”Akselin ja Elinan häävalssi” elokuvassa Täällä Pohjantähden alla on Aaltoilan säveltämä.[2]
Lisäksi Aaltoila toimi muun muassa Uuden Suomen musiikkikriitikkona vuosina 1943–1986.[1]
Lähteet
Aiheesta muualla
- Heikki Aaltoila Elonetissä.
- Heikki Aaltoila Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Heikki Aaltoilan sävellystuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)
- Heikki Aaltoilan sanoitustuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)