Bountysaaret

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Bounty-saaret)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Bountysaaret
Bountysaarten sijainti
Bountysaarten sijainti
Maantiede
Sijainti 47°42′S, 179°04′E
Merialue Tyynimeri
Saaria yht. 13
Suurin saari Depot Island
Pinta-ala 1,35 km²
Valtio
Valtio Uusi-Seelanti
Väestö
Väkiluku asumaton

Bountysaaret (engl. Bounty Islands) on saariryhmä eteläisellä Tyynellämerellä. Ne kuuluvat Uudelle-Seelannille ja sijaitsevat noin 670 kilometriä itään Uuden-Seelannin Eteläsaaresta. Saarilla ei ole ihmisasutusta.[1] 1800-luvulla saarten vesialueet olivat suosittua valaanpyyntialuetta.

Ryhmään kuuluu kolmetoista saarta[1] sekä lukuisia luotoja. Koko saariryhmän pituus on vain viisi kilometriä. Saarten korkein kohta nousee 90 metriä merenpinnan yläpuolelle. Ryhmä jakautuu kahteen pienempään ryhmään, läntiseen ja itäiseen ryhmään. Saaret löysi William Bligh vuonna 1788[1], vain kuukausia ennen kuuluisaa Bountyn kapinaa, ja ne nimettiin hänen aluksensa HMS Bountyn mukaan.

Saarilla asuu runsaasti pingviinejä[1] ja albatrosseja.

Bountysaarten lähisaaret. Yläreunassa Uuden-Seelannin Eteläsaari.

Saaret kuuluvat Unescon maailmanperintökohteeseen Uuden-Seelannin subantarktiset saaret vuodesta 1998.[2]

  1. a b c d Bounty Islands britannica.com. Encyclopædia Britannica, Inc. Viitattu 26.7.2020. (englanniksi)
  2. New Zealand Sub-Antarctic Islands Unesco WHC. Viitattu 5.9.2022.
Tämä Tyynenmeren alueeseen tai Australiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.