Organic Chemistry 11th Edition (eBook

PDF)
Visit to download the full and correct content document:
https://ebooksecure.com/download/organic-chemistry-11th-edition-ebook-pdf/
 Page iv

ORGANIC CHEMISTRY, ELEVENTH EDITION

Published by McGraw-Hill Education, 2 Penn Plaza, New York, NY 10121.

Copyright © 2020 by McGraw-Hill Education. All rights reserved. Printed in the
United States of America. Previous editions © 2017, 2014, and 2011. No part of
this publication may be reproduced or distributed in any form or by any means, or
stored in a database or retrieval system, without the prior written consent of
McGraw-Hill Education, including, but not limited to, in any network or other
electronic storage or transmission, or broadcast for distance learning.

Some ancillaries, including electronic and print components, may not be available
to customers outside the United States.

This book is printed on acid-free paper.

1 2 3 4 5 6 7 8 9 LWI 21 20 19

ISBN 978-1-260-14892-3
MHID 1-260-14892-0

Portfolio Manager: Michelle Hentz

Product Developers: Mary E. Hurley & Megan Platt
Marketing Manager: Tamara Hodge
Content Project Managers: Laura Bies, Rachael Hillebrand & Sandra Schnee
Buyer: Sandy Ludovissy
Design: Daivd W. Hash
Content Licensing Specialists: Lorraine Buczek
Cover Image: ©Ella Maru Studio
Compositor: Aptara, Inc.

All credits appearing on page or at the end of the book are considered to be an
extension of the copyright page.

Library of Congress Cataloging-in-Publication Data

Names: Carey, Francis A., 1937- author. | Giuliano, Robert M., 1954- author.

8
 | Allison, Neil T. (Neil Thomas), 1953- author. | Tuttle, Susan L. Bane,
author.
Title: Organic chemistry / Francis A. Carey (University of Virginia), Robert
M. Giuliano (Villanova University), Neil T. Allison (University of
Arkansas), Susan L. Bane Tuttle (Binghamton University).
Description: Eleventh edition. | New York, NY: McGraw-Hill Education, 2018.
| Includes index.
Identifiers: LCCN 2018024902| ISBN 9781260148923 (alk. paper) | ISBN
1260148920 (alk. paper)
Subjects: LCSH: Chemistry, Organic. | Chemistry, Organic—Textbooks
Classification: LCC QD251.3 .C37 2018 | DDC 547—dc23 LC record available at
https://lccn.loc.gov/2018024902

The Internet addresses listed in the text were accurate at the time of publication.
The inclusion of a website does not indicate an endorsement by the authors or
McGraw-Hill Education, and McGraw-Hill Education does not guarantee the
accuracy of the information presented at these sites.

mheducation.com/highered

9
 Page v

Each of the eleven editions of

this text has benefited from the
individual and collective
contributions of the staff at
McGraw-Hill. They are the ones
who make it all possible. We
appreciate their
professionalism and thank
them for their continuing
support.

10
 Page vii

About the Authors

Before Frank Carey retired in 2000, his career teaching chemistry was
spent entirely at the University of Virginia.
In addition to this text, he is coauthor (with Robert C. Atkins) of
Organic Chemistry: A Brief Course and (with Richard J. Sundberg) of
Advanced Organic Chemistry, a two-volume treatment designed for
graduate students and advanced undergraduates.
Frank and his wife Jill are the parents of Andy, Bob, and Bill and the
grandparents of Riyad, Ava, Juliana, Miles, Wynne, and Michael.

Robert M. Giuliano was born in Altoona, Pennsylvania, and attended

Penn State (B.S. in chemistry) and the University of Virginia (Ph.D., under
the direction of Francis Carey). Following postdoctoral studies with Bert
Fraser-Reid at the University of Maryland, he joined the chemistry
department faculty of Villanova University in 1982, where he is currently
Professor. His research interests are in synthetic organic and carbohydrate
chemistry.
Bob and his wife Margot, an elementary school teacher he met while
attending UVa, are the parents of Michael, Ellen, and Christopher and the
grandparents of Carina, Aurelia, Serafina, Lucia, and Francesca.

Neil T. Allison was born in Athens, Georgia, and attended Georgia

College (B.S., 1975, in chemistry) and the University of Florida (Ph.D.,
1978, under the direction of W. M. Jones). Following postdoctoral studies
with Emanuel Vogel at the University of Cologne, Germany, and Peter
Vollhardt at the University of California, Berkeley, he joined the faculty of
the Department of Chemistry and Biochemistry, University of Arkansas in
1980. His research interests are in physical organometallic chemistry and
physical organic chemistry.
Neil and his wife Amelia met while attending GC, and are the parents
of Betsy, Joseph, and Alyse and the grandparents of Beau.

11
Susan L. Bane was raised in Spartanburg, South Carolina, and attended
Davidson College (B.S., 1980, in chemistry) and Vanderbilt University
(Ph.D., 1983, in biochemistry under the direction of J. David Puett and
Robley C. Williams, Jr.). Following postdoctoral studies in bioorganic
chemistry with Timothy L. Macdonald at the University of Virginia, she
joined the faculty of the Department of Chemistry of Binghamton
University, State University of New York, in 1985. She is currently
Professor of Chemistry and director of the Biochemistry Program. Her
research interests are in bioorganic and biophysical chemistry.
Susan is married to David Tuttle and is the mother of Bryant, Lauren,
and Lesley.

12
 Page viii

Brief Contents
List of Important Features xix
Preface xxiii
Acknowledgements xxx
1 Structure Determines Properties 2
2 Alkanes and Cycloalkanes: Introduction to Hydrocarbons 54
3 Alkanes and Cycloalkanes: Conformations and cis–trans
Stereoisomers 98
4 Chirality 134
5 Alcohols and Alkyl Halides: Introduction to Reaction Mechanisms
172
6 Nucleophilic Substitution 210
7 Structure and Preparation of Alkenes: Elimination Reactions 244
8 Addition Reactions of Alkenes 288
9 Alkynes 330
10 Introduction to Free Radicals 356
11 Conjugation in Alkadienes and Allylic Systems 384
12 Arenes and Aromaticity 426
13 Electrophilic and Nucleophilic Aromatic Substitution 476
14 Spectroscopy 532
15 Organometallic Compounds 600
16 Alcohols, Diols, and Thiols 638
17 Ethers, Epoxides, and Sulfides 676
18 Aldehydes and Ketones: Nucleophilic Addition to the Carbonyl
Group 714
19 Carboxylic Acids 764
20 Carboxylic Acid Derivatives: Nucleophilic Acyl Substitution 800

13
21 Enols and Enolates 850
22 Amines 890
23 Carbohydrates 946
24 Lipids 996
25 Amino Acids, Peptides, and Proteins 1036
26 Nucleosides, Nucleotides, and Nucleic Acids 1098
27 Synthetic Polymers 1140

Appendix: Summary of Methods Used to Synthesize a Particular

Functional Group A-1
Glossary G-1
Index I-1

14
15
 Page ix

Contents
List of Important Features xix
Preface xxiii
Acknowledgements xxx

CHAPTER 1
_______________________________________________________
Structure Determines Properties 2
1.1 Atoms, Electrons, and Orbitals 3
Organic Chemistry: The Early Days 5
1.2 Ionic Bonds 7
1.3 Covalent Bonds, Lewis Formulas, and the Octet Rule 8
1.4 Polar Covalent Bonds, Electronegativity, and Bond Dipoles 11
Electrostatic Potential Maps 13
1.5 Formal Charge 14
1.6 Structural Formulas of Organic Molecules: Isomers 16
1.7 Resonance and Curved Arrows 20
1.8 Sulfur and Phosphorus-Containing Organic Compounds and the
Octet Rule 24
1.9 Molecular Geometries 25
Molecular Models and Modeling 27
1.10 Molecular Dipole Moments 28
1.11 Curved Arrows, Arrow Pushing, and Chemical Reactions 29
1.12 Acids and Bases: The Brønsted–Lowry View 31
1.13 How Structure Affects Acid Strength 36
1.14 Acid–Base Equilibria 41

16
1.15 Acids and Bases: The Lewis View 44
1.16 Summary 45
Problems 48
Descriptive Passage and Interpretive Problems 1: Amide
Lewis Structural Formulas 53

CHAPTER 2
_______________________________________________________
Alkanes and Cycloalkanes: Introduction to
Hydrocarbons 54
2.1 Classes of Hydrocarbons 55
2.2 Electron Waves and Chemical Bonds 55
2.3 Bonding in H2: The Valence Bond Model 56
2.4 Bonding in H2: The Molecular Orbital Model 57
2.5 Introduction to Alkanes: Methane, Ethane, and Propane 59
2.6 sp3 Hybridization and Bonding in Methane 60
Methane and the Biosphere 60
2.7 Bonding in Ethane 62
2.8 sp2 Hybridization and Bonding in Ethylene 63
2.9 sp Hybridization and Bonding in Acetylene 65
2.10 Bonding in Water and Ammonia: Hybridization of Oxygen and
Nitrogen 66
2.11 Molecular Orbitals and Bonding in Methane 68
2.12 Isomeric Alkanes: The Butanes 68
2.13 Higher n-Alkanes 69
2.14 The C5H12 Isomers 70
2.15 IUPAC Nomenclature of Unbranched Alkanes 72
2.16 Applying the IUPAC Rules: The Names of the C6H14 Isomers
73
What’s in a Name? Organic Nomenclature 74
2.17 Alkyl Groups 75

17
2.18 IUPAC Names of Highly Branched Alkanes 77
2.19 Cycloalkane Nomenclature 78
2.20 Introduction to Functional Groups 79
2.21 Sources of Alkanes and Cycloalkanes 79
2.22 Physical Properties of Alkanes and Cycloalkanes 81
2.23 Chemical Properties: Combustion of Alkanes 83
Thermochemistry 86
2.24 Oxidation–Reduction in Organic Chemistry 86
2.25 Summary 88
Problems 93
Descriptive Passage and Interpretive Problems 2: Some
Biochemical Reactions of Alkanes 96

CHAPTER 3
_______________________________________________________
Alkanes and Cycloalkanes: Conformations and cis–
trans Stereoisomers 98
3.1 Conformational Analysis of Ethane 99
3.2 Conformational Analysis of Butane 103
3.3 Conformations of Higher Alkanes 104
Computational Chemistry: Molecular Mechanics and
Quantum Mechanics 105
3.4 The Shapes of Cycloalkanes: Planar or Nonplanar? 106
3.5 Small Rings: Cyclopropane and Cyclobutane 107
3.6 Cyclopentane 108
3.7 Conformations of Cyclohexane 109
3.8 Axial and Equatorial Bonds in Cyclohexane 110
3.9 Conformational Inversion in Cyclohexane 112
3.10 Conformational Analysis of Monosubstituted Cyclohexanes
113
Enthalpy, Free Energy, and Equilibrium Constant
115 Page x

18
3.11 Disubstituted Cycloalkanes: cis–trans Stereoisomers 116
3.12 Conformational Analysis of Disubstituted Cyclohexanes 117
3.13 Medium and Large Rings 122
3.14 Polycyclic Ring Systems 122
3.15 Heterocyclic Compounds 124
3.16 Summary 125
Problems 128
Descriptive Passage and Interpretive Problems 3: Cyclic
Forms of Carbohydrates 133

CHAPTER 4
_______________________________________________________
Chirality 134
4.1 Introduction to Chirality: Enantiomers 134
4.2 The Chirality Center 137
4.3 Symmetry in Achiral Structures 139
4.4 Optical Activity 140
4.5 Absolute and Relative Configuration 142
4.6 Cahn–Ingold–Prelog R,S Notation 143
Homochirality and Symmetry Breaking 146
4.7 Fischer Projections 147
4.8 Properties of Enantiomers 149
4.9 The Chirality Axis 150
Chiral Drugs 151
4.10 Chiral Molecules with Two Chirality Centers 152
4.11 Achiral Molecules with Two Chirality Centers 155
Chirality of Disubstituted Cyclohexanes 157
4.12 Molecules with Multiple Chirality Centers 157
4.13 Resolution of Enantiomers 159
4.14 Chirality Centers Other Than Carbon 161
4.15 Summary 162
Problems 165

19
 Descriptive Passage and Interpretive Problems 4:
Prochirality 169

CHAPTER 5
_______________________________________________________
Alcohols and Alkyl Halides: Introduction to Reaction
Mechanisms 172
5.1 Functional Groups 173
5.2 IUPAC Nomenclature of Alkyl Halides 174
5.3 IUPAC Nomenclature of Alcohols 175
5.4 Classes of Alcohols and Alkyl Halides 176
5.5 Bonding in Alcohols and Alkyl Halides 176
5.6 Physical Properties of Alcohols and Alkyl Halides:
Intermolecular Forces 177
5.7 Preparation of Alkyl Halides from Alcohols and Hydrogen
Halides 181
5.8 Reaction of Alcohols with Hydrogen Halides: The SN1
Mechanism 183
Mechanism 5.1 Formation of tert-Butyl Chloride from tert-Butyl
Alcohol and Hydrogen Chloride 184
5.9 Structure, Bonding, and Stability of Carbocations 189
5.10 Effect of Alcohol Structure on Reaction Rate 192
5.11 Stereochemistry and the SN1 Mechanism 193
5.12 Carbocation Rearrangements 195
Mechanism 5.2 Carbocation Rearrangement in the Reaction of
3,3-Dimethyl-2-butanol with Hydrogen Chloride 195
5.13 Reaction of Methyl and Primary Alcohols with Hydrogen
Halides: The SN2 Mechanism 197
Mechanism 5.3 Formation of 1-Bromoheptane from 1-Heptanol
and Hydrogen Bromide 198
5.14 Other Methods for Converting Alcohols to Alkyl Halides 199
5.15 Sulfonates as Alkyl Halide Surrogates 201
5.16 Summary 202

20
 Problems 204
Descriptive Passage and Interpretive Problems 5: More
About Potential Energy Diagrams 208

CHAPTER 6
_______________________________________________________
Nucleophilic Substitution 210
6.1 Functional-Group Transformation by Nucleophilic Substitution
210
6.2 Relative Reactivity of Halide Leaving Groups 213
6.3 The SN2 Mechanism of Nucleophilic Substitution 214
Mechanism 6.1 The SN2 Mechanism of Nucleophilic
Substitution 215
6.4 Steric Effects and SN2 Reaction Rates 217
6.5 Nucleophiles and Nucleophilicity 219
Enzyme-Catalyzed Nucleophilic Substitutions of Alkyl
Halides 221
6.6 The SN1 Mechanism of Nucleophilic Substitution 222
Mechanism 6.2 The SN1 Mechanism of Nucleophilic
Substitution 223
6.7 Stereochemistry of SN1 Reactions 224
6.8 Carbocation Rearrangements in SN1 Reactions 226
Mechanism 6.3 Carbocation Rearrangement in the SN1
Hydrolysis of 2-Bromo-3-methylbutane 226
6.9 Effect of Solvent on the Rate of Nucleophilic Substitution 227
6.10 Nucleophilic Substitution of Alkyl Sulfonates 230
6.11 Introduction to Organic Synthesis: Retrosynthetic Analysis 233
6.12 Substitution versus Elimination: A Look Ahead 234
6.13 Summary 235
Problems 236
Descriptive Passage and Interpretive Problems 6:
Nucleophilic Substitution 241

21
 Page xi
CHAPTER 7
_______________________________________________________
Structure and Preparation of Alkenes: Elimination
Reactions 244
7.1 Alkene Nomenclature 244
7.2 Structure and Bonding in Alkenes 246
Ethylene 247
7.3 Isomerism in Alkenes 248
7.4 Naming Stereoisomeric Alkenes by the E–Z Notational System
250
7.5 Physical Properties of Alkenes 251
7.6 Relative Stabilities of Alkenes 252
7.7 Cycloalkenes 254
7.8 Preparation of Alkenes: Elimination Reactions 256
7.9 Dehydration of Alcohols 256
7.10 Regioselectivity in Alcohol Dehydration: The Zaitsev Rule 257
7.11 Stereoselectivity in Alcohol Dehydration 259
7.12 The E1 and E2 Mechanisms of Alcohol Dehydration 259
Mechanism 7.1 The E1 Mechanism for Acid-Catalyzed
Dehydration of tert-Butyl Alcohol 260
7.13 Rearrangements in Alcohol Dehydration 261
Mechanism 7.2 Carbocation Rearrangement in Dehydration of
3,3-Dimethyl-2-butanol 262
Mechanism 7.3 Hydride Shift in Dehydration of 1-Butanol 263
7.14 Dehydrohalogenation of Alkyl Halides 264
7.15 The E2 Mechanism of Dehydrohalogenation of Alkyl Halides
266
Mechanism 7.4 The E2 Mechanism of 1-Chlorooctadecane 267
7.16 Anti Elimination in E2 Reactions: Stereoelectronic Effects 269
7.17 Isotope Effects and the E2 Mechanism 271
7.18 The E1 Mechanism of Dehydrohalogenation of Alkyl Halides
272

22
 Mechanism 7.5 The E1 Mechanism for Dehydrohalogenation of
2-Bromo-2-methylbutane 273
7.19 Substitution and Elimination as Competing Reactions 274
7.20 Elimination Reactions of Sulfonates 277
7.21 Summary 278
Problems 281
Descriptive Passage and Interpretive Problems 7: A
Mechanistic Preview of Addition Reactions 286

CHAPTER 8
_______________________________________________________
Addition Reactions of Alkenes 288
8.1 Hydrogenation of Alkenes 288
8.2 Stereochemistry of Alkene Hydrogenation 289
Mechanism 8.1 Hydrogenation of Alkenes 290
8.3 Heats of Hydrogenation 291
8.4 Electrophilic Addition of Hydrogen Halides to Alkenes 293
Mechanism 8.2 Electrophilic Addition of Hydrogen Bromide to
2-Methylpropene 295
Rules, Laws, Theories, and the Scientific Method 297
8.5 Carbocation Rearrangements in Hydrogen Halide Addition to
Alkenes 298
8.6 Acid-Catalyzed Hydration of Alkenes 299
Mechanism 8.3 Acid-Catalyzed Hydration of 2-Methylpropene
299
8.7 Thermodynamics of Addition–Elimination Equilibria 301
8.8 Hydroboration–Oxidation of Alkenes 303
8.9 Mechanism of Hydroboration–Oxidation 305
Mechanism 8.4 Hydroboration of 1-Methylcyclopentene 306
Mechanism 8.5 Oxidation of an Organoborane 307
8.10 Addition of Halogens to Alkenes 308
Mechanism 8.6 Bromine Addition to Cyclopentene 309
8.11 Epoxidation of Alkenes 312

23
 Mechanism 8.7 Epoxidation of Bicyclo[2.2.1]-2-heptene 313
8.12 Ozonolysis of Alkenes 314
8.13 Enantioselective Addition to Alkenes 315
8.14 Retrosynthetic Analysis and Alkene Intermediates 316
8.15 Summary 318
Problems 321
Descriptive Passage and Interpretive Problems 8:
Oxymercuration 327

CHAPTER 9
_______________________________________________________
Alkynes 330
9.1 Sources of Alkynes 330
9.2 Nomenclature 332
9.3 Physical Properties of Alkynes 332
9.4 Structure and Bonding in Alkynes: sp Hybridization 333
9.5 Acidity of Acetylene and Terminal Alkynes 335
9.6 Preparation of Alkynes by Alkylation of Acetylene and Terminal
Alkynes 337
9.7 Preparation of Alkynes by Elimination Reactions 339
9.8 Reactions of Alkynes 340
9.9 Hydrogenation of Alkynes 340
9.10 Addition of Hydrogen Halides to Alkynes 342
9.11 Hydration of Alkynes 343
Mechanism 9.1 Conversion of an Enol to a Ketone 344
9.12 Addition of Halogens to Alkynes 345
Some Things That Can Be Made from Acetylene . . . But
Aren’t 346
9.13 Ozonolysis of Alkynes 346
9.14 Alkynes in Synthesis and Retrosynthesis 347
Page xii
9.15 Summary 347
Problems 350

24
 Descriptive Passage and Interpretive Problems 9: Thinking
Mechanistically About Alkynes 354

CHAPTER 10
_______________________________________________________
Introduction to Free Radicals 356
10.1 Structure, Bonding, and Stability of Alkyl Radicals 357
10.2 Halogenation of Alkanes 360
From Bond Enthalpies to Heats of Reaction 361
10.3 Mechanism of Methane Chlorination 362
Mechanism 10.1 Free-Radical Chlorination of Methane 363
10.4 Halogenation of Higher Alkanes 364
10.5 Free-Radical Addition of Hydrogen Bromide to Alkenes and
Alkynes 368
Mechanism 10.2 Free-Radical Addition of Hydrogen Bromide to
1-Butene 369
10.6 Metal–Ammonia Reduction of Alkynes 371
Mechanism 10.3 Sodium–Ammonia Reduction of an Alkyne 372
10.7 Free Radicals and Retrosynthesis of Alkyl Halides 372
10.8 Free-Radical Polymerization of Alkenes 373
Mechanism 10.4 Free-Radical Polymerization of Ethylene 374
Ethylene and Propene: The Most Important Industrial
Organic Chemicals 375
10.9 Summary 377
Problems 378
Descriptive Passage and Interpretive Problems 10: Free-
Radical Reduction of Alkyl Halides 381

CHAPTER 11
_______________________________________________________
Conjugation in Alkadienes and Allylic Systems 384

25
Another random document with
no related content on Scribd:
— —a hänen lipittelystänsä tuolla petäjänlatvojen seassa, maata se
nuohoaa sekin. Selvintä on tarrata kaksin kourin maan kannikkaan ja
idättää sen pinta miestä elättäväksi. Ja se venäläiselle
posaalustaminen oli huono juttu. Minä sen oikein jo älysin
viimeisellään, kuin tongin poltikkaisjuuristossa Rasutovin
matomyyränä. Silloin minä hoksasin, että kohta sitä posaalustetaan
itsellemme vitjat kaulaan joka mies ja sitten olisi käynyt kuin
esiukoille: vitsaa selkään ja potkua pakaraan! Ja sillä aikaa kuin ajaa
jyristelimme teitten lääneillä, kasvoi niityille pajupehkoja kuin tatteja
sateen jälkeen kankaille. On niissä nyt työpesä ukoille niinkuin onkin!
Mutta maata sitä on tongittava niin maan päällisten kuin alaistenkin.
Vielä tästä kilkistytään siivo eläjiksi, mutta ajan se ottaa.

Ukot hymähtelivät, myöntelivät, koettelivat hivuttelevin sormin

teriensä pystyväisyyttä ja erkanivat omiin katoksiinsa. Juones jäi
vielä Hiopin kera juttelemaan ja suunnittelemaan.

———

Mustan taivaan alla juoksi harmaa, hätäinen pilvilompare kuin

ahdistettu eläin. Metsänlatvat olivat painuneet tuulisukaan.

Järvituitun ukot perkasivat alaniityillä ojanpohjia näkymään

pajupensaiden ja heinämättäiden seasta. Väliin syöksähti pilvistä
rankka sadekuuro ja juoksutti ukot latoihin. Vähin erin ojat
puhdistuivat kuitenkin suoriksi viivoiksi latojen ympärille, ja
kaadettujen pensaiden juuret töröttivät harmaina, koukkuisina
käsivarsina. Ukot innostuivat puhdistuvien niittysuikaleiden
avartumisesta ja möyrivät märässä heinikossa läähättävin suin ja
pakottavin kupein.
 Illalla kulkivat Järvituitun ukot ensikertaa jalkamiesjonona sitten
linnaretkensä lähdön. Silloin sateli puuskittain samoin kuin nytkin.
Tiessä ja mielissä oli silloin harmaan masennus, mutta nyt oli
sateesta kirkastunut ja puhdistunut vihreys voimakkaana
elämäntuntona. Ja huolimatta työn väsyttämistä jäsenistä ja
ilkeänmäristä vaatteista ukot haastelivat eloisasti ja kääntyivät aina
väliin taaksepäin osoitellen niittypalasiansa ja laatien
suunnitelmiansa.

Pitkin viikkoa avaroitui alaniitusto. Ukot palasivat iltajonoissansa

entistä vilkkaampina ja ryhdikkäämpinä. Kuskipukeilla lakoon
painuneet hartiat alkoivat suoristua ja jalat tottua alituiseen
askelenottoon.

Heinä tehtiin Järvituitussa nälän ahdistaessa sydänalaa. Sitten

alettiin kyntää rukiille maanpintaa mustaksi. Alaniityillä vetivät
hevoset selät vempeleillä raskaita auroja, ja ukot painoivat
heinämättäissä sihisevää terää syvältäkulkevaksi. Moni ukko
huomasi auran kurjessa kieppuessaan, että silmissä voi vilistää
muitakin ajatusta antavia juomuja kuin maantien ruskea nauha.
Turvelepeen kääntyessä maahan puhkeava musta vana aukaisi
ajatuksille laajan tulvamaan. Työ sujui melkein huomaamatta. Vasta
läkähdyksissään pysähtynyt hevonen töksähdytti perässänsä
kulkevan ukonkin huomaamaan ympäristönsä. Ja Järvituitun ukoista
alkoi kyntäminen olla rattoisaa rahtia. Ennen olivat he sen tehneet
ajokiireitten välissä niukin naukin. Ajatus viihtyi hyvin vaon
maailmoissa, ja uusia näkyjä kihosi alati mieleen. Ruismaat olivat
pian valmiina mustina suunnikkaina vihertävässä niittyalueessa
ennennäkemättömän laajalla Järvituitussa. Ukot levähtivät
viikkokauden, pistäytyivät illoin istumassa ison lumiauran siivillä
kyläkankaalla, muistelivat siellä menneitä ja puhuivat tulevista
mahdollisuuksista.

*****

Oli elokuinen päivä. Järvituitun ukkojen jono kulki maantiellä

pyhävaatteiden ja kiiltäväkuoristen saappaiden jäykistämättä;
käsissä roikkuivat pienet eväsnyytit. Ukot katselivat ahnaasti
maisemanrantaa ja tietä, jonka jokainen raitiouppoamakin pysyi
lähtemättömästi heidän muistissansa, ja ajattelivat äsken
umpisukkulaan pulahtanutta ajuriaikaansa.

Kun he kuulivat takaa rattaiden heikkoa jyrinää, seisahtuivat he

kuin käskystä ja vilkaisivat olkansa yli. Silloin ei vielä ajajaa näkynyt.
Tuutija-Mikko ajoi vielä monen käänteen takana puomivartiollensa
menossa. Kun hänen eteensä aukeni pitkä, mutkaton tiesuoni,
huomasi hän sen päässä loivalla mäennenällä ukkojen hitaasti
kulkevan virran. Mikko myhähti ääneensä:

— Jokainen ajaa omalla höyryllänsä!

Mikon saavuttua takimmaisten miesten kohdalle loikkivat nämä

hänen rattaillensa ja ajoivat viittilöiden toisten sivu.

Järvituitun ukot olivat nyt menossa jonnekin päivämatkojen

päähän siemenrukiin ostoon.

Asemalla ukot istuivat rivissä laituripenkeillä junaa odotellen ja

katselivat ensikertaa vierailla silmillä puomin hevosrintamaa. Kurjalta
se nyt näytti, melkein mustalaiskuormastolta. Haikeus ja samalla
kaukainen voitontietoisuus vaihtelivat matkaanlähtijöiden mielissä.
Juna saapui. Hevoset seisoivat riippupäin ja roikkuvin huulin kuin
vanhat tatit. Entinen hevosrintaman juoksuvalmis tepikoiminen ja
valjaskulkusten iloinen soitto oli jätetty kaurapussien kera tallien
nurkkiin. Ja Järvituitun ukot etenivät pian junan uumenissa kauas
omilta mailtansa ja teiltänsä etsimään apua uuden elämänsä
niukkuuteen.

*****

Ieva puhdisti parhaillaan sienikorin sisällystä veitsentyngällä ja

pulahdutteli sienien liukkaita hattuja vedentäyteiseen kivipottiin, kun
Juones iltaa toivotellen astui tupaan ja laski olaltansa ovensuuhun
raskaan haarapussin. Hän puhua häkelsi kiireisesti muutaman sanan
ja hävisi kartanolle, jonne pian Hioppi ajaa retuutteli työrattainensa.
Rattaiden pohjalla pötkötti isovatsainen säkki, jonka ukot korvista
heilauttaen mätkäyttivät maahan. Sitten Hioppi ajoi tiehensä ja
Juones palasi tupaan. Ieva varusti pöydän syömäkatteilleen, ja
Juones alkoi kertoa matkansa vaiheita:

— Kyllä siinä sydän löi kuin lautaseinää, kun joutui jalkamiehenä

kuljeksimaan vieraita kyliä ja kun koirat haukkua kolkuttelivat melkein
kinttutaipeessa kiinni; eipä niitä saanut heveltää ohjasperillä niinkuin
kotona. Nyt sitä nähtiin meidänkin ukkosakilla, miltä tuntuu seistä
vieraalla kynnyksellä säkintäytettä ruinaten. Ajettiin junassa
päiväkausi ja tipahdeltiin aina pari ukkoa paikkaansa, ettei olisi
samassa kylässä tallottu toisiamme varpaille. Kyllä piti olla talot
kylässä niinkuin siinäkin, missä kävin, niin olivat kuin maalatut
marjat. Ja läävät olivat kivestä kuin kaupungin tapulit. Menin yhteen
taloon sisälle ja kysyin hovin isäntää. Piiat latelivat uuninkupeelta,
ettei se mikään hovi ollut, mikä lie muka ollut torppa vain. Minä
ajattelin itsekseni, että enhän minäkään mikään ahven ole, jotta
minua vedettäisiin huulesta. Tuli siihen sitten isäntäkin. Vaikka oli
musta, niin muuten oli soria. Vieraaksi kutsui minuakin. Kun minä
sitten kaskuilin isännälle elämäämme illan mittaan, niin eikös jo
kysynyt, että montakos kuormaa vieraalle pannaan jyviä, koska noita
näkyi jääneen karisteiksi jonkin verran kylvösiemenistä. Silloin minä
näin, että sydän oli muhea sillä miehellä, kun kuormakaupalla tarjosi
minullekin tavaraa. Minä kun säkin pyysin siemeniä ja pivon jauhoja,
niin ei viitsinyt itse lähteä niin vähää varten aittaan, vaan piiat toivat
kainalossansa jyvät tupaan. Niin olivat sillä ruteat piiatkin, säkin
kantoivat kepeästi kuin olkitukun tupaan. Syöttivät ja juottivat
minutkin, vaikka minä kieltelinkin, ettei tämä meidän vanha suola
janota eikä nälätä. Isäntä itse toi minut asemalle kumipyöräisillä ja
pehmeästi kuopissa kuukahtelevilla kieseillä ja auttoi säkin
asemahuoneisiin. Mutta rahan tunsi tuo mies hyvästi, sen otti itse, ja
niin otti hapraasti kuin venäläinen tatin sammalikosta. Ja pellot
sitten: nuo olivat avarat kuin meren jäät ja Pietarin torit. Kyllä piti olla!

Juones söi ja haasteli palanvälit. Ieva kuunteli ihmeissään.

*****

Ja Järvituitun pellot saivat siemenen pintaansa. Alaniittyjen

mustilla suunnikkailla kulki harvakseen astahtelevia miehiä, jotka
sukelluttivat kätensä siemenvakkaan ja tekivät sitten samanlaisen
kaaren kuin ennen kuskipukin räystäällä soromnoota sanoessaan.
Ämmät kulkivat kädet esiliinojen alla ja vetivät vierellä sitkainta
kannoillansa suoraksi viiruksi pehmeään multaan. Puolen päivää
ukot kulkivat ämminensä tahdikkain harppaisuin sarkoja nenästä
nenään ja saivat siemenet maahan.

Syksyn päivät alkoivat avartua, keltaisia lehtiä kieppui maahan, ja

Järvituitun pellokkeilla seisoivat kaurakymmenikköjen tiheät rivit.
Kylä varustautui talveen, ja siantappajat ennustivat pernalangoista
lauhkeaa talvea.

Kyläkankaalla, lumiauran siivillä, istui pyhäpäivisin viljoista

aprikoivia ukkoja.
X.

— Isä, isä — herroja tulee!

Ristian kapsahti kartanolle ja katseli jyskyttävin sydämin

nummenlaen porteille, josta alkoi juuri laskeutua hevosmatkue.
Tuutija-Mikko ajoi pihalaakealle, ja kärreiltä laskeutui salkkua
kantava herra, joka jäi pyöriskelemään ja tähystelemään töyräitten
rakennuksia. Ristian asteli harvakseen ja posket valkeana herran
luokse. Kartanokoira riisti vitjoja kireälle ja haukkui välkkyvin leuoin.

Nummistoon saapunut herra kertoi Ristianille olevansa tuomari,

jolle Rasutovi oli lähettänyt valtakirjan rakennusten ja irtaimiston
myymiseen. Hän kertoi tulleensa tekemään luetteloa Rasutovin
omaisuudesta ja sanoi kuuluttavansa kohta huutokaupan. Ristian
masentui ensin sanattomaksi. Se päivä päivältä yhä
ahdistavammaksi yltynyt aavistelu, joka oli Ristiania muistuttanut
lyhyen yltäkylläisyyden loppumisesta, sai nyt muodon itsellensä
salkkukainaloisesta herrasta ja huutokaupan tulosta. Ja Ristian näki
silmänräpäyksessä elämänsä kuvan: sakeassa, pimeässä
näreikkörinteessä välkähti ihmeellisesti sammalikkoon ryöstäytynyt
helakanvihreä valojuova, joka pian supistui olemattomiin auringon
hivuessa loitos.
 — Vai, vai kirjotti Rasutovi! A mistä kirjotti? Vai on elossa vielä
Rasutovi, hyvä oli mies, hyvä, vai on elossa! Kuolleeksi, kuolleeksi
minä jo luulin. Mikäs — säästäähän Luoja hyviä ja soreita!

— Pariisista kirjoitti, sinne oli jo päässyt talvella pakenemaan.

— Vai sinne, vai sinne asti pääsi, a mikäs oli päästessä, kun oli
laiva ja kaikki itsellä, senkun seilasi vaan!

Ristian ja herra alkoivat kiertää nummistoa. Tuutija-Mikko riisui

hevosensa, laski sen pihaheinikkoon syömään ja kulki itse toisten
jäljessä nummelta nummelle muistutellen eloisia rakennusaikoja ja
ihmetellen nykyistä autiutta, joka vieläkin tulisi vahvenemaan.

Ristian availi ovia, selitteli, osoitteli ja viittaili. Herra merkitsi

näkemänsä pitkiin listoihin, lukitutti ovet ja otti avaimet haltuunsa.
Ensiksi seistiin läävän kynnyksellä ja katseltiin tyhjiä vitjasijoja.

— Kasakat, rosvot veivät täältä kujankukat. Eivät jättäneet edes

yhtä lapsille maitolypsikiksi. Kylältä pitää minunkin haettaa joka
tippa!

Sitten kyyristyttiin sikalan ovesta sisään.

— Rasutovi jo hävitti aikanaan pois. Jonkin jätti, nekin kuolivat.

Kierros jatkui ovelta ovelle, ja saavuttiin pihalle. Sitä mukaa kuin

Ristianilta avaimet vähenivät, valtasi hänet melkein hikeä
puserruttava hätä. Hänen silmissään oli unena se kierros ovelta
ovelle, jonka he olivat tehneet tuon tuosta Rasutovin kera
hopeapäisin kepein ja yksiinlyövin, tyytyväisyyttä tihkuvin puhein.
Mutta todellisuutena oli nyt hänen silmissään avaimenanto
avaimenannolta irroittautuminen nummien maailmasta. Ristian availi
ovia niinkuin pakkaspäivänä, hartiat luimussa ja vastahakoisin
sormin.

Päärakennuksesta palattaessa oli aurinko enää kahden

korennonmitan korkeudella nummien latvustosta. Hevonen oli
valjastettu, ja Tuutija-Mikko istui odotellen rattailla. Ummehtuneista,
kolkoiksi autioituneista huoneista tultuaan Ristian ja herra
pysähtyivät vielä hetkiseksi kynnykselle puhelemaan.

— No, saanhan minä varmaankin asua vielä huutokauppaan asti

täällä?

— Tietysti, tietysti! Vielähän teillä on palkkakin saamatta. Rasutovi

käski maksamaan heti huutokaupan loputtua kaikki maksut.

— Vai käski maksamaan! Kyllä se on aika Rasutovi. Vai muisti

minuakin vielä, Kristian Petrovitsia. Niinkö kirjoitti, jotta maksa
Kristian Petrovitsille, maksa hänelle. Hyvä on mies, hyvästi katsoo ja
hoitaa, niin hoitaa kuin omansa. Maksa hänelle, maksa, sano
terveisiä!

Ja Ristian heltyi puhua pälpättämään Rasutovista ja hänen

hyvyydestään, vaikka karu todellisuus ahdistikin rintaa.

— Kellarissa on minulla potatti ja lantut, saanhan pitää avaimen,

omat ovat potatit ja omat muut syömiset. Nälkä täällä muuten tulisi,
ellei olisi oma ruoka. Kanat ovat omat ja kukot. Muuta elokasta ei
olekaan kuin sitten tuo koira. Omalla ruuallani olen senkin syöttänyt,
kalliiksi on tullut!

— No maksetaan, maksetaan. Minä ilmoitan sitten huutokaupasta

ja tulostani. Hyvästi!
 — Hyvästi, hyvästi! Kalliiksi, kalliiksi on tullut!

Ja kärrit alkoivat nousta kitisten jyrkkää pihatörmännettä porteille.

Ristian seisoi kivettyneenä kartanolla.

Ja siltä seisomasijaltansa Ristian lähti vielä nummien yli

kylänlaitaan kääpiötorpallensa. Tie johdatteli häntä kuivien, pihkalta
tuoksuvien töyräänlakien ja kosteitten sammalnotkojen kautta sille
metsäseinämälle, joka reunusti alaniittyjä ja kylänlaitaa.

Harvenevien runkojen välitse paistoivat jo alaniittyjen vihreät

muodot. Vastapäisen metsänlaidan latvustoa kirkasti vielä auringon
lempeä valo, mutta maanraja oli musta ja tyly. Ja Ristian näki
ihmeeksensä alaniittyjen saarekkeilla kyntötouhukkaita ukkoja, jotka
hevosillensa huikaten kulkivat selät kyyryssä vaoillansa. Näkyi vielä
nuoria miehiä, jotka nostelivat polvillensa rätkähtäneitä aitoja ja
puhkoivat ojia tiheästi heiluvin lapioin.

Ristian pysähtyi metsänlaitaan katsomaan. Avara niittyalue oli

täynnänsä uutta elämää. Ristian seisoi ja ihmetteli. Ukot ja nuoret
miehet paiskoivat ramakasti töitä kuin maanhimoissa. Ja entinen
pajuttunut niittyaarnio oli puhdistunut jo yhdeksi avaraksi näyksi,
jossa vaihettelivat vihreät ja mustat suunnikkaat.

Ja samana päivänä, jolloin Ristianille selvisi vanhan elämän

vakuuttava sammuminen, leimahti hänen silmiinsä nykyinen
elämänsisällys uutena ja nuorena. Ristian tajusi heti, jouduttuaan
mieltäjäytävissä ajatuksissansa silmästä silmään niittyaukeaman
kanssa, että hänenkin osuutensa ulottui vielä monin lapionpistämin
ja kuokankääntämin tähän uuteen elämään.
 Metsänlaitaa hiljalleen astuskellen Ristian suuntasi kulkunsa
kääpiötorpalleen ja katseli oudossa lumouksessa niittymaiseman
puhdasta asua.

Kylätörmillä punersivat talojen päädyt, ja akkunat löivät tulta. Ukot

palasivat jyrisevin työrattain katoksillensa ja sekaantuivat kujasilla
iltaisiin karjalaumoihin. Veräjät narahtelivat, ämmät kutsuivat soivin
huudoin tarhojen avatuilla porteilla lypsikkejänsä, ja kujasilla
lasketteli nelkkomatnelistä ja karjalaumoja jakaen nuori poika
hevosellansa kohotetuin käsin ja riemusta hihkuen. Aivan uusi
iltatunnelma tulvahti kylään ja riemastutti huomaamatta ihmiset.

Ristian seisoi kääpiötorppansa nurmettuneella pihalla ja tunsi sen

taas kodiksensa, köyhäksi, kurjaksi kodiksensa. Hän katseli tupaa
hartaasti ja surumielisesti. Sen niukat muodot nostattivat hänen
mieleensä unentakaisen ajan, jolloin elämä oli ollut huolentäyteistä ja
karua. Ja Ristian valmisteli ajatuksissansa paluuta tähän
unentakaiseen mökkiin.

Kun hän kulki takaisin nummistoon, olivat notkot jo

kylmänhornakat ja märät, mutta nummien selillä löi ilma kasvoihin
lämpimänä, pehmeänä aaltona; ja kun hän saapui nummenlaen
porteille, seisahtui hän taas katsomaan. Rakennusrykelmä tuntui
yht'äkkiä vieraalta ja kolkolta. Ristian rinnasti sen alaniittyjen
eloisaan avaruuteen, ja hänestä näyttivät nyt nummien saartamat
rakennukset ahtailta ja tylyseinäisiltä, uupuneilta ja elottomilta.
Ristian seisoi ja ihmetteli kuten aiemmin metsänlaidassa. Ja hänen
lävitsensä löi merkillinen lohdullisuuden ajatus, joka teki askelenkin
keveäksi, kun hän taas jatkoi kulkuansa.

Järvellä eteni nummiston rantaa kohden suon syöksemä

sumuhyöky. Ristian pujahti tupaan.
 Mutta aamulla, kun Ristian tuli tuvasta pihalle, heloitti nummisto
taas kirkkaana ja väljänä. Aamuaurinko valaisi ison päärakennuksen
seinät iloisiksi, ja tuuli pelmutteli somasti vihreitä pihapensaita, jotka
puuskien yltyessä kiepauttivat lehtensä nurin ja näyttivät saaneen
äkkiä harteillensa sinisenharmaat viitat. Ja Ristiania alkoi taas jyrsiä
eilen täyteen voimaansa puhjennut hätä entisen elämän
sammumisesta. Hän käveli rauhattomana pihamaalla ja mietti, miten
saisi elämänsä taas sujumaan kylän köyhällä liepeellä. Ristian käveli
ja repi niskatakkuansa. Äkkiä hän seisahtui, manasi, tuumi hetkisen
ja meni sitten suoraan kellariin. Sieltä hän toi viimeiset silkkipaperein
verhotut pullot, laskeutui varovasti rantaan ja vei ne uimahuoneelle.
Senjälkeen hän nousi taas kartanolle mitättömiin aamuaskareihinsa.

Puolelta päivältä Ristian jo istui Rasutovin mattotuolissa, jonka

hän oli kantanut katoksen luhdista rantaan, onki ja ryyppäsi aina
polviensa väliin puserretusta kaulattomasta pullosta kirpeänmakean
kulauksen.

— Pidetään nyt, Kristian Petrovits, viimeistä päivää ja pyhää tällä

mäenkannikalla!

Ristian lojui rentosenaan mattotuolissa, piiskasi ongen siimalla

lumpeikkoa ja viskasi lopulta ärtyisänä koko ongen laiturille. Sitten
hän jäykistyi katsoa killittämään suota, ajatusten takoessa päätöstä
yltäkylläisen nummielämän loppumiselle.

— Kuka edelle impaisee, se jälelle jämpäisee! Oikein sanoi

kyläukko silloin poltikkaispehkon siimeksessä. Minä impaisin itseni
Rasutovin vorniekaksi ja nyt kohta jämpäisen itseni sahuriksi taas ja
kerääjäukoksi. Kyllä minä taas tiedän miltä maistaa nyrttäytynyt,
pöytäjättöinen leivänkuivama näin kukonpojan ja lohikalan jälkeen.
 Äkkiä räsähti toinen pullo siruiksi uimahuoneen seinään. Kohta
senjälkeen Ristian taittoi toisesta kaulan ja alkoi kallistella.

— Missäs sitta ellei rattaanrummussa! Minä olen raukka sellainen

tiestä litistynyt sitta elämänrattaan isossa rummussa, ja kierähtipä se
mitä suuntaa hyvänsä, niin siellä olen minäkin kiinni litistyneenä.
Välisti minä olen Pekon Ristian ja välisti Kristian Petrovits; välisti
minä syön leivän kovaa ja juon piimäharmaata, välisti taas syön
punaista kalaa ja juon viinapuun mahlaa kieli torvella. Missä laidassa
vaan pyörä rasahtaa, siellä olen minäkin, sitta. Ja viaton perhe sitten
minun kannoillani perässä. Nyt minä olen taas Pekon Ristian ja
lähden perheineni kylänlaitaan, sinne lähden tästä, sinne! Hyvästi,
Rasutovi! Ylen olit hyvä mies. Köyhää rakastit. Kättä annoit, rahaa
annoit. Hyvästi, hyvästi! Laivalla seilasit omallasi, minne lietkin
seilannut. Tänne jätit Kristian Petrovitsin, köyhyyteen jätit, kurjuuteen
jätit. Sinua itkee nyt Kristian Petrovits, hyvästi, Rasutovi, hyvästi!
Muistatko, kuinka ennen yhdessä ongittiin; muistatko, kuinka sikoja
syötettiin; muistatko? Muistatko vielä, kuka sinulle aina madon
koukkuun pani, muistatko kuka sylkäisi ja kalalykyn toivotti. Hyvästi
— ylen olit hyvä mies. Minkä annoit, niin annoit, jottet kahdesti
katsonut, etkä sanonut: muista antaneeni! Aina sanoit: ota, Kristian
Petrovits, sinulla on paljon suita, ota, vie, on minulla kyllä, ota, suut
täytä. Niin, niin, prossait, prossait, Rasutovi! Lohesi söin kyllä, mutta
pois söin paleltumasta. Kukonpoikiasi söin, Rasutovi, mutta pois söin
kärsimästä. Niin söin kuin olisit käskenyt: syö pois vaan, Kristian
Petrovits, köyhä olet, paljon on sinulla suita, syö pois, juo pois, muille
joutuisivat; hyvän panit aina madon onkeen, hyvät annoit neuvot —
viskaa onki tuohon, siinä on kalan pesä, siitä saat kuin saatkin! —
Prossait, Rasutovi, hyvästi, hyvästi! Tänne jätit minut, köyhyyteen
jätit!
 Ja Ristian pillahti itkemään. Aikansa niiskuteltuaan hän katsella
toljotti laineitten kieppua ja auringon hehkuvaa kuvaista veden
vellahtelussa ja herkistyi sitten laulamaan surumielistä laulua:

Kyy kyy kylänlaidassa, siellä on huono ellää, sirkatsuu ja

sianlihaa siellä ei ookkaa kellää.

Kerrankin sai koko Järvituitun asemalla seisonut ajuririntama

yht'aikaa kyydin. Aamujunista tipahteli monennäköistä miestä,
herraa ja narria, ja kaikki tahtoivat Rasutovin nummille,
huutokauppaan.

— Tiedetään, hyvä — ajetaan!

Tuon tuosta hurahti nummenlaen porteilta kärrikuorma pihalle.

Nummisten teillä käveli miesryhmiä, jotka koputtelivat seiniä,
tarkastelivat katokseen nostettuja työkaluja ja pitivät monenlaista
arvostelevaa puhetta. Ristian ja muuan kyläukko kantelivat
päärakennuksesta huonekaluja, astioita, lamppuja ja kaikenkaltaista
tavaraa, jotka ladottiin keskelle pihaa isoiksi röykkiöiksi. Aina uuden
sylyksen tullessa kartanolle syöksähti sen kimppuun penkovia,
koputtelevia ja tunnustelevia miehiä. Tavara läjät suurenivat.
Kartanolle saapui yhä uutta väkeä.

Kaikki Järvituitun ukot olivat tulleet huutokauppaan. He istuivat

riveissä kujarakennusten seiniin nojaillen ja katselivat vieraitten
häärimistä kartanolla ja tavaroiden ilmestymistä auki leuhahtelevista
ovista. Juones sinkoili rivistä huomautuksia ja letkauksia, säälitteli ja
hyvitteli. Toiset olivat vaiti. Ukot istuivat muurina pihan laidassa ja
katselivat entisen elämänmenon jatkuvaa sammumista, joka oli ollut
heidän silmissänsä viime aikoina ainaisena näkynä. Jokaisella ukolla
oli osuutta tähän nummiston kaupunkiin, kenellä seinännostona,
kenellä lankunvetona, kenellä lapionpistona, kenellä
vasaranlyöntinä, kenellä mitenkin. Mutta kukaan ei vapissut
repimisen eikä hävittämisen pelosta; äijien mielissä oli vain häipyvä,
raukea muisto, jolla ei ollut masennuksen painoa. Ja ukot katselivat
tyynin otsin, miten vieras väki himokkaasti kolkutteli ja tutki heidän
kättensä jälkiä, hyötyäkseen niistä ja viedäkseen ne mukaansa.
Rakennukset ja niiden tekijät olivat liikahtamattomia ja rauhallisia:
seinät kohoilivat ainaisia varjojansa luoden, ja ukot istuivat
tarkkaavin silmin niihin painautuneina. Mutta heidän edessänsä
hälisi levoton, intohimoinen joukko: kunpa minä saisin tuon! tuota
minä yritän! tätä en laske hevillä käsistäni! ahah — tämän minä
pidänkin itselleni!

Tuonottain nummistossa käynyt salkkuherra ilmestyi

päärakennuksesta kartanolle. Hajautunut väki hyökkäsi
tavaravuorien ympärille tiheäksi päärmeeksi.

Vasara alkoi kolkutella, ja tavaravuoret hajosivat hitaasti pieniksi

röykkiöiksi kartanon nurkkiin, rattaille ja puitten juurille. Jokaisesta
rikkinäisestä astiastakin käytiin sotaa, ja vasara julisti tuomiotansa
kumein paukahduksin.

Iltaan mennessä oli koko kaupunki sen kymmenillä isännillä. Kuka

lukitsi makkaratupaa omanansa, kuka suunnitteli läävän purkamista,
kuka peitteli ansarin lasikattoa. Täyteläiset kuormat alkoivat nousta
hitaasti porteille, ja jokaisella poistajalla oli kainalossansa kantamus.
Niinkuin armoton hyökylaine olisi syöksynyt tavaroin kuormitetun
laiturin yli ja jättänyt jäljelle vain synkät laituriarkut muun mukanansa
viedessään, samoin jätti aamulla kartanolle syöksynyt ahnas
ihmistulva vain autiot seinät nummistoon. Muun se vei mukanansa
himokkaasti ja välkkävin silmin.
 Ristian, Juones, salkkuherra ja tämän ajuri jäivät vielä tilintekoon.

Tässä tilinteossa tehtiin Ristianista rikas mies. Hän ahtoi

ällistelevin sormin viisituhatta markkaa palkkarahoja ruttuiseen
kukkaroonsa ja sai luvan ottaa Rasutovin muistoksi kaiken myymättä
jääneen rojun itsellensä. Juones sai viisisataisen omiksi
palkkarahoikseen ja lähti hyvitellen salkkuherran rattailla kylään.

Ja viimeisestä illasta nummistossa tulikin Ristianille ilon ilta. Hän

nuohoi Lovissan ja lapsikatraansa kanssa kaikki lukitsemattomat
suojat ja luhdit ja keräsi vähän kerrallaan kartanolle uuden
tavaravuoren, joka oli kuitenkin riekaleinen ja köyhä, mutta joka
Ristianista näytti saaliinkomealta. Siinä oli Rasutovin mattotuoli, joka
oli jäänyt uimahuoneelle, ankkuritynnyrit, onget, valjasroitot, tyhjät
pullot, rikkeimet puutarhatuolit, rännien alaiset saavit, kaivonämpärit
ja monet muut. Pimeään asti hiipivät Ristianin joukot ympäri
nummistoa ja rakensivat aina välillä hellin käsin tavaravuorta.

Yö meni uneksiessa uudestaan alkavaa kääpiötorpan elämää,

johon näytti jo nyt leimahtaneen pitkä ja kirkas valonsäde.

Jo varhain aamulla liikuttiin taas nummistossa. Ristian ja Lovissa

telkesivät hädästä kirkuvia ja siipiänsä pieksäviä kanoja saaveihin,
ämpäreiihin ja koreihin säkkikatteiden pimentoihin. Lapset kantelivat
rakennusten takaa leikkikalujansa ja monenlaista muuta murua.

— Viedään ensiksi nämä elukat ja sitten puretaan tuo Rasutovin

muistopatsas tuosta kartanolta. Muistoksi sen saat, sanoi
salkkuherra, muistoksi! Ja onhan tuossa minulle tavarapatsasta
kyllälti. Se on vielä Rasutovia kaikki!
 Lovissa ja lapset tarttuivat varovasti kanojen vankiloihin, ja pian
hävisi niitä kantava jono nummien taakse.

Ristian irroitti kartanokoiran ja puhua suostutteli tälle:

— Tule sinäkin, rukkasnahka, vielä meille; pääset kerran lomalle

sinäkin! Suu enemmän taikka vähemmän minun hovissani ei
merkitse paljoa!

Tavaravuoresta Ristian lohkaisi mattotuolin selkäänsä ja lähti

koiraa taluttaen toisten jäljessä.

Ja päivän mittaan siirtyi Rasutovin muistopatsas kaikkine

nitvaleineen kääpiötorpan nurmikolle. Sitä ahdettiin sitten iltapuoli
minkä mihinkin, tupaan, aittaan ja kotaan.

Vielä illalla Ristian lähti kävelemään kylään aikeissa kuulustella

myytäviä maitolehmiä. Lapsiparvi juoksi samaan aikaan
nummistossa leikkimurut sylissänsä pelokkaana ja taaksensa
vilkuillen. Autioissa nurkissa oli vilahdellut — mitä lie vilahdellut.
Lapset juoksivat tiiviinä katraana kumisevien töyräitten yli kylän
turvalliseen läheisyyteen.
XI.

Metsäjärven nummistossa narahtelivat irtoavat naulat,

seinälaudoitukset kaatuilivat lumeen, hirsikerrokset sortuivat alas, ja
miesten huudot kaikuivat. Rasutovin entisiä rakennuksia purettiin
parhaillaan. Samat ukot, jotka olivat niitä aikoinaan hakanneet
pystyyn, raatelivat nyt niitä sekasortoisiksi röykyiksi pihalumille, josta
ne aina sikäli vedätettiin hirsikelkoilla asemalle mustien
vaunujonojen äärelle.

Ristian ja Juones purkivat pientä makkaratupaa ylimmäisen

nummen laella.

Harvakseen he kingoittelivat hirsikerroksia erilleen ja yltyivät aina

välillä nojailemaan työkaluihinsa ja pitämään pitkää puhetta.

— Kyllä se oli vaan aika Rasutovi, makkaratupakin näet piti vaan

olla itsellänsä, saati muuta. Minulla on vieläkin suussani niiden
ensimmäisten ja viimeisten makkaroiden maku, meille se ne syötti.
Ja kun ruokki sitten makkara-ammeitansa varten Rasutovi
nimikkokarjujansa, niin kyynelet silmissä välisti ruokki ja kehui
samalla, kuinka hyvästi syötti. Sanoi: Kristian Petrovits, jos makian
tahdot milloin sian, sinua neuvon: jauholla syötä, anna maitoa,
lämmintä maitoa, paljon anna, ja syyhytä sitten sika uneen. Se
lihottaa: syyhytä ja syötä! Itse aina hopiapäisellä kepillänsä syyhyttä
syöttämisen päälle maankyntäjät kyrsälleen ja oli hyvillänsä, ukko.

— Leikkipeliksi se katsoi Rasutovi koko elämän. Näkihän sen siitä,

miten rahoja levitteli; niin levitteli kuin paperia!

— A mikäs oli levitellessä, pankki oli, makasiina oli, laiva oli — sillä
seilasi vielä karkuun. Mitähän tekee nyt Rasutovi? Missä sikoja
syöttelee, missä keitättää makkaroita? A vot en tiedä! Mutta hyvä oli
mies, Rasutovi.

Muutama hirsi mätkähti makkaratuvan mataloituvista seinistä

lumeen.
Ristian ja Juones jäivät sitten tuijottamaan valkealle järvenselälle.

Irti repeävät laudat narahtelivat ilkeästi alemmilla töyräillä, ja

kumakat nummet kertailivat aina ääniä räikein kaiuin.
Päärakennuksella ukot hönkyivät tahdissa suuria taakkoja
liikutellessaan, ja hevosmiehet pitivät oman välttämättömän
mökänsä. Luminen maisema oli täynnänsä jäähyväisääntä.

— Järvelle, järvelle soudatti usein Rasutovi; hatun otti aina

päästänsä pois ja otsaansa silitti. Sanoi: Katsohan, Kristian
Petrovits, kuin on kaunis järvi! Niin on kuin kuva, kuin piirretty.
Näetkö, Kristian Petrovits? Ka miks’en näe, minä aina myönnyttelin,
vaikka minusta järvi kuin järvi. Ei tuo sen kummempi ole kuin
toinenkaan järvi. Ja niin oli hyvillänsä, kun kehuin: ensimmäinen on
tämä järvi, ensimmäinen. Vesikin on makeata, sajun saat keittää,
etkä sokuria tarvitse, niin on makeata. Ja sekös ukkoa nauratti.
 — Sellainen ukko jos tätä mäkeä ikänsä hallitsi, niin kaupungin
teki Järvituitustakin ja maasta vieroitti vielä enemmän ihmiset kuin
ennen; orjiksi teki, rahalla kytki kuin lehmät vitjoihin ja sitten
mielihalustansa nummillansa marssitti ja teetti mitä tahtoi. Sen teki
kuin tekikin, jos täällä sai pelata. Ihminen on vielä täällä liian hetas,
liian vilkka: missä kuuli hyvän puheen, sinne juoksi nauramaan, sajut
joi päälle ja päivän nauroi; missä näki ruplia ojenneltavan, sinne
juoksi ja rapsakasti juoksikin, eikä hevillä palannut!

Pari hirttä vierähti taas lunta pölläyttäen maahan.

— Kuulehan, Ristian! Minä kun sanon sinulle suoraan, niin meillä

on molemmilla ollut sydänmunassa sama kiusa ja hätä. Minä sen
kärsin vain aikaisemmin ja aloin jo kilkistyä, kun sinulla vasta alkoi.
Minä kyllä näin, kuinka elämäsi pöyhisi kuin vehnätaikina. Syrjästä
katsoin ja ajattelin: Odota, Ristian, odota, vielä itket sinäkin itsesi
uuteen elämään! Ja kipeästi itketkin! En virkkanut mitään. Tallissa
kuhnin hiljalleen, kun sinä pelasit Rasutovin kanssa, ja vahvistelin
itseäni lopulliseen pakoon tästä ruplien juoksulaisuudesta. Ajattelin:
katsokaahan, kunhan vähän vielä paranen ja miehen työhön pystyn,
niin kyllä lopetan nämä leikit. Sitten tuli kuin kutsuttuna tämä keikaus
ja kajaus kaikki. Aluksi kirveli minuakin oikein vesisilmiin asti ja
luulin, loppu tuli kuitenkin kuin tulikin, ei päästä tästä uuteen
elämään ei millään. Mutta kun alkoivat ihmiset toipua ensi
pelästyksestänsä ja painua pelloillensa, silloin minäkin vasta oikein
ähkäsin pirskeyttäin ja tunsin, kuinka nyt toteutui se hivuttava
toivomus, jota silloin läsiessäni vuoroin rukoilin ja kielsin
tapahtumaan. Nyt rankoo entinen elämä vuorostansa sinua, mutta
hyvästi se sinua syöttikin. Anna rankoa, kyllä siitä vielä ehjistyt!