Satudarah

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Moottoripyöräkerhon jäsen tunnusliivit päällä.

Satudarah MC (lyhenne SMC[1]) on kansainvälinen moottoripyöräkerho, niin sanottu liivijengi, joka perustettiin Moordrechtissa Hollannissa vuonna 1990. Se eroaa monista muista moottoripyöräkerhoista siten, että Satudarah ottaa jäsenikseen kaikkien etnisten ryhmien edustajia. Enemmistö jäsenistä on hollantilaisia ja ambonilaisia, mutta viime vuosina mukaan on liittynyt myös surinamelaisia, alankomaidenantillilaisia, marokkolaisia ja turkkilaisia. Hollannin lisäksi Satudarah toimii Belgiassa, Espanjassa, Indonesiassa, Malesiassa, Tanskassa, Saksassa ja Norjassa. Se on yrittänyt saada jalansijaa Ruotsista, mutta poliisi on toistaiseksi onnistunut estämään tämän.[2] Saksan sisäministeriö kielsi Satudarahin toiminnan maassa helmikuussa 2015.[3] kerho on kielletty myös Alankomaissa.[1] Jengi on Suomen poliisin mukaan merkittävä kansainvälinen rikollisryhmä Euroopassa erityisesti huumekaupan ja väkivaltaisuutensa vuoksi. Poliisi on arvioinut, että Suomessa Satudarahilla on muutamia jäseniä, syksyllä 2020 noin 15–20.[4][1]

Ambonilaisten ja muiden Etelä-Molukeilla asuneiden indonesialaisten muutto Hollantiin alkoi 1950-luvulla, kun Indonesia itsenäistyi ja kristittyjen ambonilaisten tulevaisuus muslimienemmistöisessä valtiossa vaikutti epävarmalta. Hollannissa heitä majoitettiin muun muassa siirtoleireille, joita Saksa oli perustanut toisen maailmansodan aikana. Ambonilaisten oli vaikea päästä työmarkkinoille, eikä heitä taustansa vuoksi hyväksytty edes moottoripyöräkerhoihin, joten he perustivat oman kerhon vuonna 1990. Satudarahin tunnusvärit ovat separatistisen Etelä-Molukkien tasavallan lipun värit: sininen, valkoinen, vihreä ja punainen.[5]

Satudarah pitää tai on ainakin aiemmin pitänyt Helvetin enkeleitä vihollisenaan ja Bandidosta liittolaisenaan.[6] Hollannissa Satudarah on suurempi kerho kuin Helvetin enkelit, ja sillä on väkivaltaisempi maine. Lokakuussa 2014 kuusi Satudarahin jäsentä sai syytteet Ruotsissa maan historian suurimman kokaiinilastin (lähes 40 kilogrammaa) salakuljetuksesta.[2]

Malaijin kielessä, johon ambonin kieli perustuu, Satudarah tarkoittaa ”yhtä verta”. Vuonna 2015 sai ensi-iltansa hollantilainen Satudarahista kertova dokumenttielokuva Satudarah – One Blood.[7]

Kerho on perustanut myös Suomeen osastonsa vuoden 2017 alussa.[8] Toukokuussa 2017 jengin pomo kuoli Järvenpäässä ulosajossa. Turmasta tuomittiin toinen jengiläinen, joka ajoi autoa. Oikeuden mukaan mies ajoi lääkkeiden ja alkoholin vaikutuksen alaisena reilua ylinopeutta. Hänet tuomittiin kuolemantuottamuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta sekä useista aiemmista rikoksista kahden vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen.[4]

Saman vuoden lopussa Satudarahin jäseniä tuomittiin vankeusrangaistuksiin muun muassa väkivalta- ja huumausainerikoksista. Neljästä tuomitusta jäsenestä kolmella oli ulkomaalaistaustainen nimi. He saivat tuomion vapaudenriistosta: He pakottivat veitsellä uhaten aamuyöllä kadulla kävelleen pariskunnan autoon, jossa he pitivät heitä kuristusotteessa ja uhkasivat heitä veitsellä vaatien rahaa. Tuomitut veivät uhrinsa uhrien kotiin, jossa pariskuntaa pidettiin makuuhuoneessa sillä aikaa, kun tuomitut veivät asunnosta muun muassa kaksi tietokonetta sekä pariskunnan passit ja ajokortit. Tuomitut yrittivät myös saada pariskunnan miehen nostamaan heille 10 000 euron pikavipin, mutta miehelle ei myönnetty niin isoa lainaa. Miehet lähtivät asunnosta aamuneljän jälkeen, jolloin uhrit pääsivät hälyttämään apua naapurista. Lisäksi heidät tuomittiin useista muista rikoksista. Tuomiot vaihtelivat neljästä vuodesta 10 vuoteen ja kuuteen kuukauteen vankeutta.[4]

Syyttäjän mukaan edellä mainituissa jutuissa tuomituista ainakin kuusi kuuluu tai on kuulunut Satudarahiin. Kaikkiaan jutuissa tuomittiin ehdottomaan vankeuteen yhteensä yhdeksän ihmistä ja ehdolliseen kaksi. Rikoksia tehtiin vuosina 2016–2017 muun muassa Järvenpäässä, Vantaalla, Hyvinkäällä ja Keravalla. Osaa rangaistuksista oikeus kovensi, sillä rikokset oli tehty osana järjestäytynyttä rikollisryhmää.[4]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]