Siirry sisältöön

huikka

Wikisanakirjasta

Suomi

[muokkaa]

Substantiivi

[muokkaa]

huikka (10-A)[1]

  1. (puhekieltä) ryyppy, kulaus

Ääntäminen

[muokkaa]
  • IPA: /ˈhui̯kːɑ/
  • tavutus: huik‧ka

Taivutus

[muokkaa]
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi huikka huikat
genetiivi huikan huikkien
(huikkain)
partitiivi huikkaa huikkia
akkusatiivi huikka;
huikan
huikat
sisäpaikallissijat
inessiivi huikassa huikissa
elatiivi huikasta huikista
illatiivi huikkaan huikkiin
ulkopaikallissijat
adessiivi huikalla huikilla
ablatiivi huikalta huikilta
allatiivi huikalle huikille
muut sijamuodot
essiivi huikkana huikkina
translatiivi huikaksi huikiksi
abessiivi huikatta huikitta
instruktiivi huikin
komitatiivi huikkine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo huika-
vahva vartalo huikka-
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset

[muokkaa]

Aiheesta muualla

[muokkaa]
  • huikka Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet

[muokkaa]
  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 10-A